Hallitus. Haluat siihen mukaan.
Tule siis kähmintäiltaan kerhikselle (Kylänvalinnan naapuriin) maanantaina 26.11. klo 18 alkaen kyselemään eri pesteistä ja kertomaan omia aikomuksiasi. Mitään valmista suunnitelmaa hallitukseen lähdöstä tai edes siitä mitä hallituksessa haluaisi tehdä ei tarvitse olla ja jutustelua voi tulla seuraamaan ihan mielenkiinnostakin ilman pelkoa että pakotetaan mukaan. Mikäli et pääse paikalle, mutta olisit kuitenkin kiinnostunut toimimaan hallituksessa nykyinen hallitus toivoo yhteydenottoasi (fobiahallitus@utu.fi) ja kuulee mielellään mistä olet kiinnostunut sekä vastailee kysymyksiisi.
Paikan päälle saa tulla loppuillasta myös vain hengailemaan (pelaamaan ihmissutta?) jos ei varsinainen hallitustoiminta kiinnosta, eli tilaisuus on avoin muillekin kuin hallituksesta kiinnostuneille.
Tarkempi aikataulu tarkentunee lähipäivinä, pysykää siis kuulolla.
Siispä,
MITÄ? Fobian vuoden 2016 hallituksen kähmitäilta + kaikille yleistä hengailua
MISSÄ? Ylioppilaskylän kerhis, Kylänvalinnan naapurissa Inspehtorinkadulla
MILLOIN? 26.10. klo 18 -> hallitusosuus ja 19.30 hengailuosuus
PALJONKO MAKSAA? 0e