Hei foobikko! Kiinnostaako hypnoosi?
Fobia tarjoaa mahdollisuuden tutustua hypnoosin mailmaan 3. tai 4. päivä joulukuuta (maanantai ja tiistai).
Näinä päivinä pidetään kaksi pienryhmää, joissa käydään läpi, mitä hypnoosi todella on sekä mahdollisuuden mukaan ”pientä demoa”. Pienryhmät tulee pitämään Sakari Kallio, joka on tehnyt pitkään tutkimusta hypnoosista ja opettaa tällä hetkellä kognitiivista neurotiedettä Skövden yliopistossa ja on tuttu henkilö myös Turun yliopistolla.
Osallitujamäärä on valitettavasti rajattu ja kumpaankin pienryhmään pääse osallitumaan 15 opiskelijaa (yhteensä siis 30 foobikkoa). Ryhmissä käydään läpi samat asiat kumpanakin päivänä. Pienryhmien yhteydessä opiskelijoilta kerätään myös dataa myöhempiä tutkimuksia varten.
Molemmat pienryhmät alkavat joko klo 16 tai 17 (tarkempi aika ilmitetaan myöhemmin) ja kestävät 3. tuntia. Paikkana on Publicumin ensimmäisen kerroksen seminaarihuoneet. Osallistuminen pienryhmään ei maksa mitään.
Ilmittautuminen alkaa ensi torstaina klo 12.00, jolloin fobian ilmoitustaululle ”ilmestyy” kaksi listaa, joihin voit kirjoittaa oman nimesi, sinulle sopivalle päivälle. Ilmoittautuminen on ehdottoman sitovaa, sillä halukkaita ryhmiin varmasti löytyy!
-Santeri