Raikas, syystuulen kuljettama tervehdys rakkaille foobikkotovereille!
Syksy saa ja jälleen palaamme takaisin Publicumin käytäville ja luentosaleihin puurtamaan arkisen aherruksen keskelle. Mukaamme on liittynyt myös innokas joukko uunituoreita foobisia palleroita, joista vielä syksyn kuluessa leivotaan aitoja fobialaisia.
Tuttuun tapaan Fobian hallitus taikoo teille jäsenille piristystä pimeneviin syksyn iltoihin ja iloa oppimisen vastapainoksi. Syksyn tapahtumakalenteri on jälleen täynnä virkistymiseen, hyvinvointiin, kulttuuriin ja ihmisenä kasvamiseen liittyvää ohjelmaa. Alustavan tarjonnan sekä päivämäärät löydät tämän viestin lopusta.
Uuden syksyn koittaessa lienee paikallaan paitsi kertoa fukseille myös muistuttaa vanhoja armaan Fobian huoneemme yhteisistä pelisäännöistä. Kahvi on jäsenistölle edelleen maksutonta, mutta ei silti ilmaista. Kahvia kannattaa keittää maltillisesti vain sen verran, mitä arvelet sen kuluvan. Vapaaehtoisia lahjoituksia pöydältä löytyvään punaiseen Kitty-kassaan saa ja pitää edelleen tehdä. Samoin kahvipaketteja voi tuoda kioskikaappiin emännän iloksi. Fobian huoneella juotiin kevään aikana 58 litraa maitoa, mikä ei sekään ole ilmaista. Olethan myös maltillinen maitohiiri ja käytäthän maitoa VAIN kahvin/teen lisukkeeksi. Tärkein: Kahvikupit ovat yhteiskäytössä, joten TISKAA KUPPISI KÄYTÖN JÄLKEEN. Kioskikaappi myös auttaa uupunutta foobikkoa, muistathan aina maksaa ostoksesi vihreään laariin (ei ole vippikassa eikä Fobia myy velaksi)! Siivoathan myös muut jälkesi, niin seuraavankin on mukava tupsahtaa sohvalle rentoutumaan. Ihania jumitushetkiä on jälleen syksyn täydeltä tiedossa.
Syksyn tapahtumakalenteri näyttää toistaiseksi seuraavalta:
Syyskuu
Ti 4.9. klo 18 Tutustumisilta fuksien kanssa Proffan kellarissa
Ke 5.9. klo 12-16 TYYn avajaiskarnevaali ja Fobian piste Pubilla
To 6.9. klo 17 -> Indexin kastajaiset, Fobian rasti Brahenpuistossa
To 13.9. klo 10-15 Academic Munchies eli Indexin ravintolapäivä
Pe 21.9. Fobian kandiseminaari
Ke 26.9. Eksku Trainspottingiin Linnateatterille (ryhmäalennus lipuista!)
To 27.9. Fobian kastajaiset
Lokakuu
Peli-ilta
La 20.10. SPOL:n Graduseminaari Turussa ja SPOL-sitsit
Vko 44 alustavasti suunnitteilla Fobian Halloween-viikko, joka pitää sisällään hyvinvointiohjelmaa ninjailusta Megazoneen!
Marraskuu
To 8.11. Viini- ja juustoilta sekä Fobian baaribileet yhteistyössä Kääntöpiirin ja Digitin kanssa
To 15.11. Fobian syyssitsit
La 24.11. KosmoSPOLiitti-risteily
To 29.11. Fobian pikkujoulut
Lisäksi Fobiassa pyörii edelleen säännöllisesti kirjoittajapiiri, improryhmä ja perjantaisin klo 18 sählyvuoro Iskerissä. Sählypeleissä on hyvin tilaa myös uusille naamoille 🙂 Pysy myös kuulolla, sillä syksyn aikana rakennetaan myös Indexin ja Opexin speksi! (Lisätietoja: http://iospeksi.fi/)
Hallitus pidättää itselleen oikeuden päivämäärien hienosäätöön. Kaikesta pyritään ilmoittamaan ajoissa teille, rakkaat foobikot. Pysykää housuissanne, tästä lähtee taas uskomattoman päräyttävä ja hieno syksy. Ruusuja ja risuja saa lähettää tuttuun tapaan sähköpostilla fabio ät utu piste fi!
Intomielisin terveisin kynttilänvalosta teekupin ääreltä,
Fobian hallitus 2012