Niin kuin tuuli puhaltaa pohjoisesta ja aurinko nousee idästä, on tullut aika liittää uudet fuksit mahtavan Fobian riveihin. 29.9. tulee jäämään mieleenne päivänä, jonka jälkeen paluuta normaaliksi, itsenäiseksi ja omilla aivoillaan ajattelevaksi yhteisön jäseneksi ei enää ollut. Illan aikana odotamme fukseilta äärimmäistä ja kyseenalaistamatonta uskollisuutta meitä toisen vuoden opiskelijoita kohtaan. Luvassa on ainakin yksilön äärirajoille vieviä tehtäviä ja “unohtumattomia” kokemuksia.
Sitten varustukseen. Odotamme näkevämme mahdollisimman paljon mukavia vaatteita, kuten tuulihousuja/kollareita/jumppahousuja. Tulemme viettämään paljon aikaa ulkona, joten lämpimät ja vedenpitävät vaatteet kuin myös hyvät kengät ovat plussaa. Ottakaa mukaan myös omat juomat (jos haluat juoda) sekä taskulamppu.
Fukseille on järjestetty bussikuljetus kastajaispaikkaan (vanhat saavat tapella lopuista seisomapaikoista), mutta takaisinpäin jokaisen on järjestettävä omat kyydit. Esimerkiksi tilataksilla kyyti takaisin ei kuitenkaan maksa mahdottomia. Jos saisit mahdollisesti esim kaverilta kyydin takaisin, niin voimme mahdollisesti paljastaa sinulle tämän ’salaisen’ paikan sijainnin jo etukäteen. Kastajaisten viettopaikkaan voi halutessaan myös jäädä yöksi.