Onnittelut vuoden 2011 uusille fukseille!
Tervetuloa myös Fobian jäseniksi. Voisin omasta puolestani antaa muutaman vinkin loppukesälle, jotta opintojen aloitus sujuisi mahdollisimman helposti.
Maksakaa ajoissa kaikki laskut, myös Fobian jäsenmaksu. TYY:n jäsenmaksun maksamatta jättämisestä voi seurata melkoinen hulabaloo opintojen alussa, sillä se on samalla myös ilmoittautuminen yliopistoon.
Lisäksi kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää opinnoistanne jo etukäteen – ensimmäiset viikot kuluvat lähinnä muihin tutustuessa ja erityisesti uusille yliopisto-opiskelijoille alku voi olla hankala, jos ei ole ennakkoon ottanut selvää kurssien alkamisajoista, sivuaineista jne. Tutkikaa siis opetusohjelmia ja kirjatkaa kalenteriinne jo alustavasti ylös omien kurssienne aikataulut. Myös sivuaineita kannattaa katsella opinto-oppaista – ensimmäisenä opintovuonna kannattaa aloittaa kaksi sivuainetta, jos mahdollista, sillä kandidaatin tutkintoon vaaditaan kahden sivuaineen perusopintokokonaisuudet.
Jos TYS:n kanssa ilmenee ongelmia eikä asuntoa kuulu, kannattaa toimistolle soittaa – ja jos ei ensimmäisellä kerralla tapahdu mitään, niin kannattaa soittaa uudestaan. Ja sitten taas uudestaan. Tämä on todettu monen opiskelijan osalta toimivimmaksi strategiaksi. Lisäksi ei kannata olla ronkeli – tässä vaiheessa kesää on hyvin epätodennäköistä, että TYS:iltä saa yksiön, varsinkaan läheltä yliopistoa. Kannattaa siis hakea myös soluasuntoja.
Onnea paperisotaan! Vanhemman opiskelijan kokemuksella kuitenkin vakuutan, että se kannattaa käydä ennen opintojen alkua mieluummin kuin samanaikaisesti…
Nauttikaa kesästä ja tervetuloa osaksi Fobiaa! Toivottavasti viihdytte opintojenne parissa ja osallistutte myös Fobian tiiviillä ryhmähengellä rakennettuun toimintaan. 🙂
Yst.
Fobian kotisivu- ja tiedotusvastaava
Suvi
(Ps. Voitte halutessanne liittyä myös Fobian facebook-ryhmään tai jos käytätte internet relay chatiä, juteltavaa löytyy mm. kanavalta #index-ry @ IRCnet.)